Eikö näin vuoden vaihtuessa ole aina tapana miettiä mennyttä ja suunnitella tulevaa. Mitäpä tässä muuta muistelemaan, kuin että tämäkään vuosi ei mennyt niin, kuin oltiin alunperin ajateltu. Yhdessä asiassa kuitenkin ylitettiin itsemme ja käytiin kokeilemassa miltä toko-kentällä olo tuntuu kokeessa. No hirveältähän se tuntui ja tulokset oli sen mukaisia. Mutta niistäkin otettiin oppia jatkoa varten.

Tämän enempää ei siis mietitä menneitä. Eräs historiantutkijakin radiossa sanoi tässä eräänä päivänä, että historiasta voi oppia vain sen, että historiasta ei voi oppia mitään. Suunnatkaamme siis katseet ylöspäin kohti horisonttia ja suunnatkaamme tulevaan. Uudelta vuodelta toivon tyyniä ja levättömiä vepe-rantoja, aurinkoa niin vepe-rantoihin, kuin toko-kentillekin tämän uskomattoman sateisen vuoden jälkeen. Toivon onnistumisia, mutta myös pieniä epäonnistumisia, joista ottaa oppia, pitkää pinnaa ja iloista mieltä. Viimeinen toive olkoon, että saisimme pian jo ihastella lansuvauvoja ja haistella pennuntuoksua. 

Hyvää uutta vuotta siis kaikille tutuille ja tuntemattomille.