Huh, jo alkaa paikasta toiseen suhaaminen vähän helpottaa. Keskiviikkona oli tuttuun tapaan valmennusryhmän viikkotreenit, jossa tehtiin Rillan kanssa ihan höntsäilymeiningillä luoksetuloa ja hiottiin taas sitä takapään käyttöä. Mitenkään pitkää treeniä ei tehty, kun takana oli aika paljon kaikkea ja tiedossa oli, että hommat jatkuu vielä parina päivänä. 

Torstaina käytiin vapun kunniaksi testaamassa Tampereen koirauimala nimeltään Tampereen Koirauinti Tiinan ja borderterrieri Morriksen kanssa. Mukana oli myös Morriksen pikkuveli Virkku, joka pääsi viettämään laatuaikaa kasvattajan kanssa siksi aikaa. Koskaan aikaisemmin kumpikaan meistä ei ollut käynyt koirien uimahallissa, joten minkäänlaisia ennakko-odotuksia ei ollut. Toiveina oli vain se, että koirat pääsisivät kuluttamaan energiaansa mukavan homman parissa. Ensimmäisellä kerralla altaaseen meno jännitti, mutta kun siitä uittajan pienellä avustuksella selvittiin, niin sittenhän näitä vesipetoja ei pidätellyt mikään, vaan vuoron perään loikkivat altaaseen leluja noutamaan. Rilla pääsi myös muitelemaan millaista se hukkuvan noutaminen onkaan, hienostihan tuo vanhasta muistista sujui.
Oikein mukava uitiretki siis ja voin lämpimästi suositella paikkaa muillekin. Uinti on koiralle erittäin hyvää liikuntaa ja sopii erittäin hyvin kaiken ikäisille ja kokoisille koirille. Ja usein sitä suositellaankin mm. jo ikääntyneille tai vaikka loukkaantuneille koirille, koska se vahvistaa lihaksia kuitenkaan rasittamatta niveliä samalla tavalla kuin esimerkiksi metsässä kulkeminen. Uimalassa koirilla on päällään pelastusliivit ja koiraa opastetaan oikeanlaiseen uintitekniikkaan, joten aivan kokemattomankin koiran kanssa sinne voi mennä. http://www.koirauinti.com/ <- Tuolta pääsee tutustumaan paikkaan tarkemmin

Eilen ohjelmassa olikin aivan muuta ja mentiin Rillan kanssa hommiin paikallisen ratsastusseuran ja koiraseuran järjestämään vapputapahtumaan. Rilla toimi tapahtumassa kärrykoirana ajeluttaen lapsia pitkin tapahtuma-aluetta. Oli taas hienoa huomata kuinka koiran päässä asetukset muuttuvat, kun päälle puetaan valjaat ja aisan ja perään laitetaan kärryt. Siinä jää unholaan kaikki ympärillä pyörivät ihmiset ja koirat, joita normaalitilanteessa olisi niin ihanaa päästä moikkaamaan. Eilenkin pari pientä terrieriä meinasi tulla vähän liian iholle, mutta Rillapa vain katsahti niitä ja jatkoi matkansa jättäen haukkuvat ja murisevat pikkukoirat omaan arvoonsa. Sai jälleen olla ylpeä harrastusten lisäksi myös työssä toimivasta koirastaan. Päivän aikana Rilla pääsi myös nauttimaan useista rapsutuksista ja paijailuista, sai se palkaksi myös pari pientä grillimakkaranpalaakin lapsilta. 

 

Tässä kuvassa Rillan kyydissä on Reelika. Kiitos Mari kuvasta.

11174929_10205079923531918_4884354498706

 

Nyt kun on aika rankat parisen viikkoa takana, niin muutama päivä otetaan kyllä ihan rennosti metsissä lenkkeillen ja keväästä nauttien ja vähän myös lihashuoltoa harjoittaen. Saatetaan sitä muutama jälki käydä tekemässä, mutta tuskin mitään sen ihmeempiä.