Torstaina reissattiin Rillan kanssa tuntemattomia teitä PiNkkitiimin kevätleirille Miehikkälään. Vaikka matka oli pitkä, niin onneksi perillä odotti jo liuta PiNkkitiimiläisiä koirineen. Torstai-iltana tottisteltiin leiripaikan kentällä. Rillan kanssa tehtiin liikkuroitua seuraamista ja hyppyjä. Ja huolimatta reilun neljän tunnin matkasta Rilla toimi enimmäkseen kuin ajatus. 

Perjantaina aamulla lähdettiin jälkipellolle Hulin, Kiven, Joren, Turvan kanssa. Me ei olla tänä keväänä tehty kuin yksi lyhyt jälki, joten odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla. Sitä ennen jälkipellolla ollaan oltu joskus viime syksynä. Kun jäljet oli poljettu sai Rilla arvonnassa lyhimmän tikun, joten aloitusvuoro lankesi sille. Liekö syynä hyvät jäljelle jätetys namit tai sitten nälkä, mutta tässäkin lajissa piski pääsi yllättämään positiivisesti. Maltilla kävi Rilla jäljen läpi ja olisi vielä jatkanut pidemmällekin jäljen loputtua. 
Jälkien jälkeen suunnattiin metsään hakuilemaan. Metsässä jänisten perässä juokseminen on Rillan erikoisosaamista, joten tämä laji pisti vähän jännittämään. Koska en kuitenkaan haluaisi hukata koiraa vieraaseen metsään. Tästä syystä Rilla teki vain pari peräänlähtöä ja maalimiehet saivat tehdä työt minun odottaessa hakualueen keskilinjalla. Hyvinhän tuo sujui ja koira pysyi ihmisten kanssa välittämättä eläinten hajuista. Hakujuttujen jäljeen mokille ruokatauon viettoon ja takaisin metsään, jossa osa porukasta teki esineruutua ja osa metsäjälkeä. Rilla sai tämän ajan huilata autossa ja me tehtiin sitten vielä illalla tottista kentällä. 

Lauantaina suunnattiin aamusta taas kohti tuntematonta ja periltä löytyi rauniorata. Siellä Rilla innostui todenteolla. Sielläkin tehtiin ensin pari helppoa peräänajoa ja sitten ihan piiloon menneet ukot. Oli hienoa huomata, että vaikka metsässä ukkojen etsiminen ei meinaa kiinnostaa, niin täällä Rilla otti sen suorastaan elämäntehtäväkseen ja koira sai rauhassa tehdä kaiken työn minun vain seuratessa perässä. Itselläni kun ei ollut mitään hajua minne maalimiehet olivat piiloutuneet. Kerrassaan loistavaa! Raunioradalta me suunnattiin kotimatkalle, muiden vielä jäädessä sinne, sillä meillä on tänään tottistreenit Mari Kolkkalan (IFR IPO MM WORLD CHAMPION 2014) ohjauksessa. Siitä lisää varmaan huomenna. 

Tässä vielä muutama kuva leiriltä:

Rilla jälkipellollaj%C3%A4ljell%C3%A4.jpg

 

Rilla raunioillaraunioilla.jpg

 

Roskisdyykkari löydetty
raunioroskis.jpg

 

PiNkkitiimin ottolapsi Unna hakumetsässä
unna.jpg