Rilla on nyt jo varmaan toista kuukautta kärsinyt silmätulehduksesta. Onhan sillä tietysti aika lurpat luomet, jotka keräävät helposti mm. pölyt itseentä, mutta tähän tulehdukseen ei aluksi tuntunut auttavan mikään. Ensimmäisestä silmätippakuurista ei ollut mitään iloa, toinen helpotti hetkeksi, mutta nyt kolmas, joka on meneillään on selkeästi tuonut helpotuksen. Rillalla todettiin siis vilkkuluomessa olevaa rakkulamuodostumaa, joka ylläpitää tulehdusta. Silmätippojen lisäksi on käytössä on ollut nyt päivittäin silmähuuhde, jolla on iltaisin pesty silmiin kesääntyneen töhnät popis.
Koska tulehdus on kestänyt näin kauan, niin eläinlääkäri kehotti harkitsemaan luomien kiristysleikkausta tai ainakin keskustelemaan silmäspesialistin kanssa mahdollisesta leikkauksesta jos tulehdus uusiutuu yhtä ärhäkkäänä kuin nyt. Luuulen, että katsotaan rauhassa mitä tuleman pitää, Rilla kuitenkin on vasta puolitoistavuotias ja sen pää saattaa vielä kasvaa ja sitä myöten luometkin vähän tiivistyä. Toivotaan, että niin käy.

Meidän piti myös osallistua tässä huhti- ja toukokuun aikana olla mukana Parkanossa järjestettävälle BH-kurssilla, mutta jouduimme perumaan sen, koska päivä ei yksinkertaisesti sopinut meille. Onneksi tiedossa on kuitenkin The Koutsin opetusta PiNkkien leiripäivänä ja Nivalan Johannan Tottispäivää Parkanossa.