Viime viikonloppuna olimme Rillan kanssa Rillan kasvattajan jäjestämällä leirillä Hausjärvellä ihan ensimmäistä kertaa. Leirin ohjelmassa oli tottista, hakua ja jälkeä ja ensimmäisiä uintiharjoituksiakin otettiin. 

Varsinaisesti leiri alkoi jo perjantaina, mutta pääsimme työkiireistä johtuen Rillan kanssa paikalle vasta lauantaina, jolloin ohjelmassa oli tottista. Kouluttajana meillä oli Jenny Lindström, jonka kaksi omaa koiraa ovat mm. vepe-valioita. Kouluttaja oli topakka ja tiesi tarkalleen mistä puhui. Meitä oli kaikkiaan yhdeksän koiraa omistajineen ja useimmat olivat jo ilmoittaneet Jennylle sen ongelmakohtansa tottiksessa. Kaikkien kuvitelmat kuitenkin enemmän tai vähemmän rapistuivat, kun todettiin, että kaikkien suurin ongelma oli siellä aivan perustuksissa, eli perusasennossa. Sitä sitten jokainen hinkattiin, mutta kyllä niihin muihinkin ongelmiin puututtiin. Muunmuassa yhdellä koirakolla ilmeni vakavanluonteinen auktoriteettiongelma, jota sitäkin selvitettiin. Moniin ongelmiin löytyi työkaluja, kuinka päästä treeneissä eteenpäin. Itsekin oli mukava kuulla, että ei tuo omanikaan ihan toivoton tapaus ole. Kannustusta saivat niin omistajat, kuin koiratkin. Lauantai oli siis varsinainen teho-tottis-päivä, ja mikäs siinä, kun sääkin oli mitä mahtavin. Eli oma naamakin tuli siinä sivussa poltettua auringossa. :D  Päivän lopuksi suunniteltiin vielä kaksi uutta treeniviikonloppua, jolloin Jenny tulisi pitämään meille mm. vepe-juttujä.

Sunnuntaina oli puolestaan luvassa haku- ja jälki-treeniä. Sää oli yön aikana muuttunut ihanan aurinkoisesta ja lämpimästä koleaksi ja sateiseksi, mutta silti lähdimme Kaisan kanssa heti aamiaisen jälkeen metsään tekemään verijälkeä ja parille pellolle peltojäljet. Jälkien tekemisen jälkeen huilattiin hetkinen ja tehtiin vähän sotasuunnitelmaa päivälle kun vielä yksi koirakko liittyi seuraamme. 

Aluksi suuntasimme hakumetsään. Huomasin, että Rilla syttyi metsässä kulkemisesta huomattavasti enemmän, kuin edellisenä päivänä kentällä tottis-jutuista. Harjoituksia oli monenlaisia, sillä koirien tasot olivat niin erilaiset. Rillan harjoituksina oli perään ajo ja haamu. Kun kaikki halukkaat olivat saaneet harjoitella ihmisten hakua metsistä, oli aika osan porukasta siirtyä jälki-hommiin. Siihen emme Rillan kanssa osallistuneet. 

Vaikka oikeastaan koko sunnuntain satoikin vettä, niin ei se tuntunut menoa haittaavan. Vielä ennen kotiinlähtöä oli puhetta tavoitteiden asettamisesta ja siitä kuinka tavoitteet vievät oppimista eteenpäin. Oma tavoitteeni on saada itseni ja koira muutaman vuoden sisällä BH-koevalmiuteen. Ja eipä se haittaisi, jos se BH-koe menisi läpikin sitten ensiyrittämällä ja mieluusti kunnon tuloksin. 

Koko leiri oli aivan mahtava ja oppia ja vinkkejä toimimiseen tuli niin paljon, että uni ei meinannut sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tulla lainkaan. Itse vaan pyörin sängyssä ja koirakin tahtoi vähän väliä ulos ja jätinkin sen aamuyöstä tarhaan jatkamaan uniaan. Ei muuta kun seuraavaa leiriä odotellessa. Onneksi siihen ei ole kovinkaan pitkä aika, vaan vepe-leirille olisi tarkoitus suunnata loppukuusta, jos työt vaan antavat periksi.